Maata näkyvissä
13.01.2010
Pikaista päivitystä pieneläinhautausmaan tilanteesta.
Kesällä Kajaanin kaupunki raivasi alueen puista ja korjasi suurimmat kannotkin pois. Alue on kuitenkin niin kivistä metsämaata, ettei sitä sellaisenaan pysty käyttämään hautausmaana ja ympäristöön nähden alue on alempana, mikä voisi aiheuttaa ikäviä vesiongelmia. Siksi se on täytettävä sellaisella maa-aineksella johon on helppo kaivaa ja joka läpäisee veden hyvin.
Kajaanin kaupunki lupasi ystävällisesti toimittaa tietyömailta kaivumaita hautausmaan täytteeksi. Tietyökohteet kesän ja syksyn aikana olivat kuitenkin sellaisia, ettei niistä pystynyt syystä tai toisesta maata meidän käyttöön toimittamaan. Nyt viimein on sitten sopivaa tavaraa löytynyt ja ensimmäiset kuormat hiekkaa on kipattu tulevalle hautausmaalle. KAO:n maanrakennusosasto teki oppilastyönä jo hienon parkkialueen ja jatkaa kevättalvella koneiden käyttöharjoittelua täytemaiden levitystöissä. Suuret kiitokset jo nyt opettaja Jarvalle vastuullisesta työpanoksesta ja urakan hoitamisesta.
Keväämmällä sitten viimeistään levitetään maat alueelle ja lähdetään tekemään hautausmaasta toimivaa. Tarkoitus on tehdä siitä kaunis ja ennen kaikkea siisti paikka viimeiseksi leposijaksi uskollisille ystävillemme. Juuri sellainen minkä he ansaitsevatkin.
05.05.2010 21.48
Hieno juttu. Ei tulisi mieleenkään viedä omaa lemmikkiään jonakin päivänä kaatopaikalle.